Kaikki tietävät tämän ystävyyssuhteiden varsinaisen vedenjakajan: luontevan hiljaisuuden. Sen vastakohta siis on vaivautunut hiljaisuus, joka vaivaa oltaessa ei-niin-tuttujen tai jännitettävien henkilöiden seurassa.
On ihanaa, kun voi ystävän kanssa olla vain ihan hiljaa, koko ajan lätisemättä. Monet pitävät minua puheliaana ihmisenä. Olen pitänyt itsekin. Nyt vuosien kertyessä harteille (vyötärölle) olen kääntynyt vähän siihen suuntaan, että en minä nyt niin hirvittävän puhelias olekaan. Paljon enemmän jätän nykyään ääneen sanomatta ajattelemiani asioita. En kyllä ole ennenkään ollut niitä ihmisiä, jotka koko ajan selittävät kaiken mitä silmiin osuu tai mitä mieleen juolahtaa. Pidän äärimmäisen rasittavina ihmisiä, jotka puhua pälpättävät suustaan ulos koko ajan kaiken itsestäänselvän ja silminnähtävän ja vain tavan vuoksi jeesustelevat ja kyselevät asioista ja ilmiöistä, joihin vastaus lepää joko silmien alla tai pienen päättelyn päässä. (Tästä ihmistyypistä olisi vaikka kuinka paljon kritiikkiä takataskussa, mutta nyt ei ole sen aika, en lankea omaan ansaani ja ala jauhamaan itsestäänselvyyksiä.)
Se hiljaisuus! Se on yksi ystävyyden sanattomista hyväksynnänosoituksista. Se antaa tilaa ajatuksille. Se antaa tilaa. Se on kunnianosoitus.
Mielestäni ystävyys on sitä, että pitää toisesta ja hyväksyy hänet huolimatta huonoista puolista. Meissä jokaisessa on jotain jaskaa ja ystävä tietää sen, siitä huolimatta pitää toisesta. Kun jaskan määrä tai sen sietokyky ylittyy, luokittelen tilan ei-ystävyydeksi. Sitä on kaveruus, tuttavuus jne. Nämä eivät ole huonoja tiloja ollenkaan, ne vain ovat niin erilaisia anatomialtaan kuin ystävyys. Mielestäni ystävyys muodostuu siten, että sitä mukaa kun toista ihmistä oppii tuntemaan, tulee esille myös niitä epämiellyttäviä piirteitä. Tässä kohtaa ystävyys astuu kuvaan, tai on astumatta. Jos pystyt katsomaan läpi toisen huonon piirteet -tai sanonkin, että jos pystyt kuljettamaan tätä huonoa piirrettä henkilön mukana antamatta sen piirteen häiritä- se on ystävyyttä. Jos siitä piirteestä tulee kynnyskysymys tai jatkuvasti siinä jokin kaihertaa, mielestäni puhdasta ystävyyttä ei ole ilmassa. Osittain tämä teoria käy rakkauden ja parisuhteen muodostamisenkin kanssa yhteen, mutta siinä kuviossa on mukana paljon muutakin. Jos parisuhteessa voisi sanoa tuttuuden ja luottamuksen mittapisteenä sitä milloin uskaltaa pieraista toisen kuullen, voi ystävyyssuhteessa pitää vaivaantumatonta hiljaisuutta samana.
Yksi hauskimmista ja tunnelmallisimmista yhteisen hiljaisuuden paikoista ja tapahtumista on ajelureissut ystävän tai ystävien kanssa! Yleensä ei kyllä kovin hiljaista niillä reissuilla ole, mutta voi miten mukavaa onkaan popittaa jotain huippua (tai paskaa!) musiikkia ja lähteä kruisailemaan kamun kanssa! Jep, todella ekologista.. On vaan niin kiva katsoa, kun maisema vaihtuu, ei välttämättä tarvitse ajatella mitään, senkus mennä vaan. Ai minne? No ei minnekään ja joka paikkaan! Seurasta riippuen tykkään olla kummallakin penkillä; ajaa tai istua kyydissä. Joskus on mukava päättää, mihin mennään. Joskus on niin mukava vain istua kyydissä eikä tarvitse miettiä mitään. Parasta ajeluaikaa on ehdottomasti kesäyöt, mieluiten hämärtyvässä elokuussa. Auto on jotenkin jännä paikka vaihtaa ajatuksia: sieltä ei pääse mihinkään, mutta kaikilla siellä on oma tilansa. Ja voi puhua, voi olla hiljaa.
1 kommentti:
Mietinkin tässä juuri ystävyyttä, ja meinasinpa siitä jotain postata, kun tulin ensitteeksi tänne sinun juttua lukeman. Kyllä, juuri tuo luonteva hiljaisuus näyttää kuka on tos ystis ja kenen kanssa se tuntuu vaivaannuttavalta. Ystävyys on yksi kauneimmista asioista jonka tiedän, ja itse yritän pitää siitä erittäin hyvää huolta! Toisinaan käy niin, että kasvetaan erilleen ja ystävyys muuttaa muotoaan tuttavuudeksi/kaveruudeksi so to say. Onnetteeksi täytyy nyt todeta (ja puuta koputtaa) että niin ei ole usein käynyt. Never know really. Sekin on ollut hauska huomata, kuinka joidenkin kanssa sitä pystyy olemaan juuri oma rento ihtensä alusta alkaen ja toisien kanssa ei tiedä ollako lintuna vai kalana, sittenhän se onkin enempi tuttavuutta. Mutta enpä läpise enempää vaan jatkan ehkä tuolla omalla blogillani tätä juttusta.
Lähetä kommentti