Serenadi sorsille!

Neiti Moo, 2v 9kk, sai tänään ostaa omilla rahoillaan minkä lelun haluaa. Valinta näytti olevan hyvin selkeä, hän osti nokkahuilun (maksoi 2,95 €, keneltä tämä säästäväisyys on peritty?!?). Kaupungilla soiteltiinkin vastaantulijoiden iloksi, päitä kääntyi kun me tytöt tulla tupsuteltiin rattailla äänimerkkien kanssa. Neiti Moo toisella kädellään soitteli nokkahuiluaan ja toisella kädellä vilkutteli ihmisille :D

Puistossa lurautettin sorsille serenadi. Sorsat kuulemma tykkäsivät. (Puolet sorsista kyllä poistui paikalta, ilmeisesti paikalle jäävät olivat kuuroja. Viittovatko kuurot sorsat räpylöillään toisilleen veden alla? Kovasti kurkkivat veden alle, joten näin on oltava, täytyyhän tarkastaa välillä että onko kellään asiaa.)

Kotimatka bussilla oli ilmeisen pitkä, tosi hienosti Neiti Moo malttoi olla soittamatta bussissa vaikka selvästi poltteli! Kotitalon ahtaassa eteisessä lurautti sävelet, pyysin malttamaan vähän isompaan tilaan. Siihen kommentoitiin: "Äiti, etkö pidä minun musiikistani?". "Öööööö, tietysti pidän... soita nyt vaan jossain isommassa tilassa... kröhöm..."

Meillä on Muumi-sarjan soittimista rummut (ihme kyllä eivät ole ärsyttävän kuuloiset, marakassit, tamburiini (argh!), kitara (rikki, se meni poikki ja siitä kuulemma tuli hämähäkki kun kielet repsottivat joka suuntaan), huuliharppu (onneksi hukassa) ja tuo -krhömm- sulosointuinen nokkahuilu. Lisäksi Neiti Moon kummitäti on kostanut meille vanhemmille antamalla ksylofonin synttärilahjaksi... jipii. Kuka lahjottaisi musiikillisen lahjakkuuden?

Piilokäyttöä!!!

Motoristien kesylajiketta skootteristia ei tapaa tankilla. Koskaan. En ole koskaan nähnyt skootteria tankattavan, joten skoottereita ei tankata julkisesti. Salatäyttöä. Ei ainakaan bensaa niihin panna. Ihan hyvin skootterit saattavat kulkea maidolla tai rooibos-teellä. Mistä minä tiedän kun niitä ei tankilla koskaan näy! Tämä skootterien bensattomuustutkimukseni on ehdottoman validi ja tutkimustulos kiistaton sillä perusteella, että asumme Nesteen vieressä.

JOS (siis tämä on aivan ehdotonta arvelua vain!) skootteriin tankataan bensaa, sitä ei koskaan tehdä bensa-asemalla. Herää kysymys, miksei? Onneksi nikkeknattertonmainen päättelykykyni löytää tähänkin vastauksen. Tai ainakin yhden varteenotettavan  vaihtoehdon vastaukseksi: skootteristi ei voi riisua koskaan julkisesti skootteroidessaan kaulassaan hulmuavaa huiviaan (no enhän minä voi tietää miksi, ei sitä kannata kysyä, en ymmärrä skootteroinnin syvintä luonnetta joten EN TIEDÄ, huivia vain ei riisuta!), eikä skootteristi voi tankata, koska pelkää huivinsa tarttuvan tuuleen ja likaantuvan osuessaan mahdollisesti tankinreikään. Joten tankkaaminen on tehtävä kotona salaisesti, huivi riisuttuna. 

Vai onko jossain salainen skoottereiden tankkauspiste, jonka olemassaolosta saa tietää vain salaseuraan liittymällä? Onko jokin salaluolasto johon pääsee vain kullitettua jäsenkorttia näyttämällä? Hitto, tämä on ongelma. En halua skootteria, minulla ei ole sellaiselle käyttöä. Mutta ainoastaan liittymällä skoteristiksi (tämä on leuhkempi ja katu-uskottavampi nimitys) saisin sen tietää. Kumpi voittaa, oikeamielisyydellä höystetty tiedonjano eli liittyminen skoteristeihin vai kalvavassa epätietoisuudessa piehtaroiva nykyeloni?

 

Karmiinipussukointia

Marimekon Maija Isolan Karmiini-kankaasta kukkaron tein. Muotokokeilua samalla. Ei tullut vision mukainen mutta kukkaron saaja päättäköön itse mitä on mieltä ja miltä tuo käytössä tuntuu. Kieltämättä kuva on hivenen outo.. 

Pohja levennetty myös. 

Tämän tyylisiä pusskukoita olen myös tehtaillut muutaman eri tarkoituksiin. Nopsa ja kätsy tehdä. Monikäyttöinen.

Itse itseänsä kirurgoiden..

..kirurgeroiden, öh kirurggg... no siis joka tapauksessa leikellen! Voin sanoa, että omg (wtf ja vielä kvg päälle) että pikkasen on r-a-s-i-t-t-a-v-a paikka tuo kantapää saada ihoonsa (ilmeisesti) hiekanjyvä! Käämi palaa, v*tuttaa kuin pientä oravaa, oksat on katkottu jo kohta koko kaupungin puista ja korvista viuhuava smog on kohta peittänyt jo koko asuinalueen!

Kaikki alkoi viikko sitten Kalajoen hiekoilla (tässä kohtaa toivotan jokaiselle jolla ei ole hiekanjyvää kantapäässä soimaan päähän biisin Kalajoen hiekat, pannaan vaikka että koko viikoksi samalla) kun kävelin paljon juurikin sillä HIEKALLA ja meressä. Täytyy sanoa, että koko merivesi+hiekat oli tosi hyvä setti jalkapohjille muuten, on meinaan sellasta norsunnahkaa nuo jalkapohjani että kunnon kuorinta on hyväksi, juu. Mutta se yksi jyvänen, joka ilmeisesti on porautunut vasempaan kantapäähäni, tekee minut kohta normaalia hullummaksi hieman levottomaksi.

Eilen sain kairattua kantapäätäni sen verran (terveisiä vaan kaikille herkille lukijoille), että sain ilmeisesti osan siitä jyvästä pois. Ehkä? Tämä meidän sohvamme on aika huono viikonlopun päivystysleikkaussali, huomasin, joten suosiolla jätän tämän itseoperointini ja hankkiudun ensi viikolla ammattilaisen käsiin. Huomasin olevani parempi ompelija kuin avaaja (heh, ammattivitsi niille jotka tietävät ammattini).

Ihanasta itsesääliliioittelustani huolimatta eihän tämä mikään maailmanloppu ole, pystynhän kävelemään. Tosin päkiälle astuminen aiheuttaa ennen pitkää asentovirheitä ja muita ongelmia, jee! En kivenä kengässänne, vaan hiekanjyvänä nahoissanne, päätän avautumisluontoisen raporttini tilastani täältä leikkaussalini valvontahuoneesta (se sijaitsee toisessa päässä sohvaa, kuten kuuluukin itse operointihuoneen välittömässä läheisyydessä).

So very Tilda!

Lainasin kirjastosta kirjan Sew Pretty Homestyle (Tone Finnanger). On täynnä kaikkea pientä piperrettävää, kiva!

Nämä tossukat ovat monissa blogeissa vilahtaneetkin (anteeksi nyt kovasti, en yhtään muista keiden, joten en luettele tähän mitään blogeja nimeltä). Pakko kokeilla itsekin noitten tekoa, vaikka vähän syksymmällä.

Tämä toinen kirja on oma, Edina Stratmann: Kaikkea kivaa kankaasta.

 

Tässä ei niin kivoja malleja kuin tuossa edeltävässä, mutta mukavaa näperrettävää nämäkin. Joitain makupaloja:

Jep, tämä olkoon varoituksena sukulaisille, tuttaville ja kylänmiehille, että kaikenlaisia merkkipäiviä ja joulu lähestyvät... ompelukoneeni laulavi.

Ruskuaispussi

Ihanasta ruskeasta pilkullisesta kankaasta pussukka. Kuvassa taitaa vilkkua vielä vähän kuivumatonta liimaa... Minulla ei ole kunnollisia pihtejä, joilla lintata kaaret kunnolla. Vähän sain niitä puristettua, mutta en siten miten olisin halunnut. Täytynee alkaa kehitellä jotain vempelettä puristamiseen!

Lindexin alessa kävin, josta parit alennuksessa olevaa lastenvaatetta Neiti Moolle löysin ja sitten NÄMÄ:

Niin ihanat housut!

Lapsena luin Maailman vahvin Nalle -sarjakuvaa ja nyt oma lapsi on ihan myyty Nallesta myös. Kirjastosta olemme lainanneet DVD:t ja niitähän pitäisi saada katsoa suunnilleen koko ajan.

Kaksipäinen hirviö... ööö.. eiku siis pussukka

Kaverin kaksipäinen pussukka oli mennyt rikki, uusihan se piti saada. En ollut ennen törmännyt tällaisiin virityksiin: kummassakin päässä kaaret ja keskeltä kiinni. Kokoluokkka piti olla sellainen, että bussikortti mahtuu. 

Ihmeelliset toimintatavat!

Hyvät ihmiset! Juuri te, jotka laitatte maton keittiönpöydän alle! MIKSI ihmeessä teette niin? Minä en ymmärrä sitä. Käsityskykyäni venyttää ritsamaisesti äärimmilleen tämä mysteeri. Ainoa järjellinen syy laittaa ruokapöydän alle matto on se, että se näyttää hyvältä ja kokoaa sen ruokailutilan kasaan, määrittää paikan. Muuta syytä en löydä tähän omituisuutta hehkuvaan toimintaan. Onko se tapa? Matto ruokapöydän alla on epäkäytännöllistä ja tuolien liikuttaminenkin on hankalaa kun on maton reunat tiellä. Plus jos on lapsia, niin mattohan näyttää ruokailun jälkeen.... mahtavalta. Tietysti onhan se kätevää että viikon ruokalistan voi tarkistaa pöydän alta matosta jos sattuu unohtamaan perjantaina mitä maanantaina syötiin.

Oi kertokaa, onko tähän järjettömään käytökseen mitään kunnollista syytä, jotain jota en vaan tajuu!?!?!?!

*****

Aiheesta toiseen, tässä tulikin mieleen, että mitäköhän kaikkia omituisia tapoja itsellä mahtaa olla. Just niitä, joita ei tiedosta itsellä olevan ja joissa ei loppujen lopuksi ole mitään järkeä. Pompsahti mieleen tarina tiskaamisesta (en muista yhtään mistä olen tämän kuullut) ja siitä, miten asioiden tekotavat periytyvät sukupolvilta toisille:

Naisen miesystävä ihmetteli, miksi nainen aina tiskatessaan laittaa tiskialtaaseen muovisen laakean ämpärin (maljan? mikähelvettisenytoikeinon... no SE kuiten), kun miehen mielestä riitti pelkästään tiskialtaan tulpan käyttäminen ja tiskaminen tiskialtaassa. Nainen ei löytänyt siihen mitään sen kummempaa vastausta kuin että näin tämä kuuluu tehdä, näin se on aina tavattu heillä kotonakin tehdä. Aikansa pähkäiltyään kysyttiin naisen äidiltä syytä tähän toimintaan. Äiti vastasi, ettei hänkään tiedä miksi, näin vain on aina toimittu. Kysyttiin asiaa äidinäidiltä, joka vastasi että hän on aina käyttänyt maljaa tiskialtaassa, koska hänen tiskialtaassaan ei ole vettä pitävää tulppaa.

Muchos Ketutus!

Neiti Moo on armoton Kettukarkkifani. Kuin näin Tassunjälkiä-blogin Anskun pienentäneen aikuisten mainospaidan lapsen kokoon niin siitä se ajatus sitten lähti, päätin kokeilla applikoimista. Onnistui hyvin. Koko on 104 cm, Neiti Moolle vielä vähän iso oli. Kaava Ottobre 2/2003.

Tätä täytyy kokeilla pipoon myös.

Taaaaaaas Hello Kitty -mekko!

Taidan jättää tämän kankaan nyt hetkeksi rauhaan. Sitä kyllä on vielä. Ja runsaasti, kun kerta viiden metrin pumaskana se aikoinaan myynnissä oli.

Tämä on viisivuotiaan mekko, pidän tätä tunikamallista mekkoa kivempana sen ikäiselle kuin alunperin aikomani malli (josta kaksi edellistä Hello Kitty -mekkoa tuli kaksivuotiaille). Toivomuksesta tein myös taskut tärkeille aarteille.

Hello Kitty -kiintiöni on nyt täynnä. Ugh.

MOJO tanassa kohti uusia nöyryytyksiä!

Huh huh! Luulin jo menettäneeni sen kokonaan! Se oli poissa pelistä jonkin aikaa. Aika menetti tarkoituksensa ja merkityksensä, lyhyt oli pitkä ja pitkä lyhyt. Oliko se poissa vain pari päivää vai viikon? En enää tiedä. Sen tiedän, että se on palannut. Poissa on sumun verhoama virallisuuden ja korrektiuden ilmapiiri. Tervetuloa terve ja normaali ääliöimäisyyteni! IT'S BACK! 

Niin siis mikä tuolla veuhkaajalla oli hukassa? No tietenkin VERBAALINEN MOJONI! 

Voi sitä tuskan ja kiristyksen määrää kun huomasin pari päivää sitten, etten ollut koko päivänä laukaissut mitään hauskaa tai "hauskaa". Ja kyllä, lasken omahyväisesti hauskaksi kaiken sen, mikä itseäni hauskuttaa, välittämättä muiden hauskuus- tai hauskuttomuusbarometreistä.

Ah, ystäväni ironia ja sarkasmi, ette mua hyljänneet!