Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lastenvaatteet. Näytä kaikki tekstit

31.7.2012

Nordic forest -haalari ja Taikametsästä pipoja

Nordic forest -nimisestä velourista haalari työkaverin vastasyntyneelle pojalle. Tein kokoa 74 cm Ottobren ohjeella, ajattelin että syksymmälle olisi kiva. Haalari on ihan jättimäinen, lähentelee kyllä todellisuudessa kokoa 80 cm ellei jopa 86 cm. Onpahan sitten kasvuvaraa... Kankaan kuosin on suunnitellut Leena Renko.


Ohjeen mukaan jos olisin tehnyt, olisi vetskari kantattu, en halunnut tähän kuosiin kuitenkaan sitä, sillä kantti pomppaa silmiin ja sopii mielestäni eleettömämpään kuosiin.

Taikametsä-nimisestä joustofroteesta tein muutaman pipon tuliaisiksi. Tykkäsin tästä kuosista, mutta en ole niin innostunut tuosta froteesta ollut koskaan. Katsotaan, saanko mitään muuta aikaiseksi tästä kankaasta vai panenko lopun myyntiin. Kangashan on erään ompeluryhmän kimpassa järjestämä eikä sitä ole tehty kuin muutama sata metriä, kankaan on suunnitellut Leena Renko. Siis ihan peruspipoja 4 kpl eri kokoisina.


Mulla kyllä vissiin on jokin keltainen kausi. Tähän vielä loppuun kuva Neiti Moosta Racerback-mekossaan leikkimässä Bellen kanssa, samikset. Siinä uitetaan Polly Pocketeja.

13.7.2012

Ikasyrin isopallosta hihaton mekko

Racerback dress on todella nopea tehdä. Ilmaiskaavan 1-8-vuotiaiden mekkoihin saat TÄÄLTÄ. Itse tein koon 5-6 vuotta ilman saumavaroja. Moo käyttää kokoa 116 cm.

Bellelle myös mekko. Loppui keltapohjainen kangas ja jouduin nappaamaan pätkän valkopohjaista (josta en tykkää) helmaan mukaan. Ja vitsi mitä järkevyyden tunteita taas koinkaan, kun Bellen mekon takapuolelle tein tarrakiinnityksen... Mietin, että pitää saada kapeampaa tarraa näihin nukenvaatteisiin. Vasta seuraavana päivänä sisareni suopealla avustuksella tajusin, että olisinhan voinut LEIKATA sitä tarranauhaa pienemmäksi. Jep, ruuti on keksitty.




25.6.2012

Modkidin Julia

Tein Modkidin Julia-kaavalla hameen. Hame on helppo tehdä ilman sen kummempia kaavojakaan. Tämän hameen käyttäjä käyttää kokoa 110-1116 cm.


Hame muodostuu ihan suorakulmista paloista; tässä hameessa sekä ylähameen että alahameen ympärysmitta on 208 cm valmiina. Ylähameosa on 25 cm korkea valmiina ja alahame 30 cm, siihen sitten saumavarat. Vyötärökaitaleen voi tehdä mieluisekseen, tässä valmis vyötärökaitale on 6 cm korkea, nurjalle puolelle menee lisäksi 3 cm kuminauhakujaan. Vyötärökaitaleen ympärysmitta valmiissa hameessa on 72 cm.

Tykkään tehdä kuminauhakujaan napinläven, saa siitä sitten helposti säätää vyötärökuminauhaa. Tämä hamehan on varsin pitkäikäinen, se ei ihan heti jää pieneksi. Kuminauhakujan tein 2 cm:n levyiselle kuminauhalle.


Rypytykset on tehty framilonilla, se vaan on niiiiiiiiiiiiiiiin heleppoa! Inhoan rypytysnauhojen ompelua ja vetelyä, i löööööööööööööv framilon!


Ennen helmakappaleiden liittämistä kannattaa kiristyskoristusnauhoille tehdä kuja ylähameen nurjalle puolelle:



Tähänkään ei tarvitse sen kummempaa kaavaa: kaitaleen pituus tulee ylähameen pituudesta ja kujien leveys nyörille sopivasta leveydestä.

Rypytetyt helmakappaleet vain kiinni vyötärökaitaleeseen ja helmojen huolittelu, VALMIS!


Tässä kappaleessa ylähameessa on käännös ja alahameessa saumurilla tehty rullapäärme.

Saattoi olla sekava selitys, mutta hetken hunttaamalla tämä on melkoisen selkeä hamonen tehdä.

Sovittaja oli niin vauhdikas tapaus, ettei paitakaan ehtinyt päälle... eikä pysynyt paikallaan hetkeäkään...




9.6.2012

Pikku poseeraajani

Tänään osallistuin paikalliseen ompelupäivään, jossa meitä oli viitisentoista naista ompelemassa yhdessä. Varsin mukavaa! Puolen päivän mittainen päänsärky hieman latisti omaa oloa ja teki minut hieman normaalia hiljaisemmaksi eikä ajatus ihan luistanut, mutta sain kuitenki aikaan tämän mekon.





Kaava Mekkotehdas-kirjasta ja nimeltään Katariina. Koko on 110-116 cm ja tämä koko vastaa hyvin todellisuutta. Aikaisemmin postaamani toinen Mekkotehtaan mukaan tekemäni mekkohan oli melkoisen suuri.

Samalla ruutukankaalla aiemmin tämän mekon teki MURUHUTTU, josta sainkin lopullisen idean tehdä juuri tällä kankaalla. Tiesin, että teen Katariinan, mutta kangasta mietin pitkään. Kun näin valmiina, niin tiesin tämän olevan kuin nakutettu Moolle :)

Leikkasin kankaat Modkidin Julia-hameeseen, saas nähdä milloin ehdin tekemään hameen.

27.5.2012

Kesämekkoja

Tein eilen pari kesämekkoa Moolle. Ensimmäinen on Ottobren Kolmen konstin mekko. Ilman niitä inhoamiani olkalerpakkeita. Kauan hautomani Mademoiselle-kangas päätyi tähän kesäiseen kolttuun. Moo on todellinen kuumakalle, joten olkaimettomat mekot sopivat hänelle parhaiten.



Tein Mekkotehdas-kirjasta mekon, jonka nimeä en nyt millään muista. Tämä kuitenkin kuului niihin yöpaitamekkoihin. Ohjeessa tämä mekko oli todella pitkä ja onneksi en sitä ohjeen pituisena tehnytkään, sillä se olisi yltänyt varpaisiin asti. Melko leveäkin mekko oli, joten jos toiste teen samalla kaavalla niin sisään saa ottaa yläosaa melko reippaasti ja oikeastaan lyhentää vieläkin pituudessa. Tein koon 110/116 mukaan ja Moo käyttää parhaillaan enemmän tuon koon 116 vaatteita kuin 110.

Mekkotehdas-kirjahan on täynnä kauniita kuvia ja ihania mekkoja, niistä tulee vielä varmasti tehtyä muutama mekko. Aloittelevalle ompelijalla en kirjaa suosittelisi, sillä mielestäni ohjeisiin olisi voinut panostaa enemmän, melko sekavan oloisia olivat ohjeet ja mekkojen useat eri variaatiovaihtoehdot hyppelehtivät teko-ohjeissa melkoisesti. Niitä en kyllä tätä mekkoa tehdessäni lukenutkaan, tämä kyseinen kaava on itsessään hyvin selkeä.


Muffinssikangas on Eurokankaan palalaarista ja neiti Moon mekkotoivekangas. Kankaassa on jonkinverran blingblingiä, joka houkuttaa tuota pikkuharakkaa aina!

25.4.2012

Seuraava pysäkki: Next

Tukholman Kistassa on kauppakeskus nimeltään Kista Galleria. Kun meillä Suomessa ei vielä ole Nextin myymälää, suunta otettiin Kistaa kohti Tukholman reissulla. Kistaan on keskustasta suhteellisen nopsa metromatka, suosittelen, ei ole vaikea reitti. Vähän jännitti millainen myymälä on, mutta turhaan! Paikka lunasti odotukset! Lastenvaatteita oli runsaasti (ihania!), naisten vaatteita heikosti (mutta niitähän emme edes ajatelleet shoppailla tällä kertaa). Jonkin verran jouduin hillitsemään itseäni, mutta helposti suosikit löytyivät.


Maailman vahvin tyttö rakastaa Pipsa Possu -tunikaansa! Ja Peppi-peruukkiaan :)

   
Söpön t-paidan sydämessä on blingbling-paljetteja. Alaosaksi vaikka tämä farkkuhame, jossa on kukkakoristeinen vyö, näistäkin Moo piti kovasti. Varsinkin vyöllinen hame on kuulemma isojen hame :D (Koululaiset ovat isoja ja Moo haluaa kouluun, muttei halua kasvaa aikuiseksi sillä ei halua asua ilman äitiä ja isiä.)


Ja hienohan se on! Vaikkapa capsisukkikset alle ja menoksi!

 
Ostin vähän isomman, kuusivuotiaan koon, ettei ole mikään roiskeläppä. Mistä tulikin mieleen, että mielestäni Zaran lastenvaatteet ovat olleet viime aikoina melkoisen aikuismaisia, minikopioita aikuisten vaatteista pienille lapsille. En ole pimatsu-lookin kannattaja kun kyseessä on alaikäiset lapset!


Tämä paita on Moon suurin suosikki! Kukat ovat keskeltä kiinni ja ilmavasti heiluvat, tytön vaate on paljetteja ja kimaltaa kivasti. (Tämä on kerran jo pesty draaman jäljiltä, johon liittyi sininen tussi...)


Kesäksi kevyt hihaton tunika, jossa myös noita heiluvaisia kukkia. Täytyy sanoa, että osasin ostaa Nextin tuliaiset ihan nappiin, Moo tykkäsi kaikista vaatteista. Viime aikoina on niin oma tahto pukeutumisen suhteen ollut, ettei äidin valitsemat käy aina noin vain :)

Muitakin vaatetuliaisia tuli, muttei niistä nyt enempää. Kaikista mieluisin oli uitettava prinsessa Ruusunen -barbie.

Huomenna maailman vahvimman tytön päiväkodissa on vappubileet, joihin mennään tietysti peruukki päässä ja keppiheppa kainalossa!

Blogini on ollut melko hiljainen viime aikoina, miehellä on välilevynpullistuma joka arvatenkin antaa arkeen omat haasteensa eikä bloggailuun ole ollut aikaa. Aiemman arvonnan on voittanut Hansu, jolle asiasta on ilmoitettu. Hansu saa kukkaronsa joskus kun sen ehdin tehdä loppuun (tsemppiä odotukseen!).
 

30.1.2012

Kukkaro ja housuja + nostalgisia vistimuisteloita

Michael Millerin supersöpösestä kankaasta tein tänään itselleni kukkaron. Tarve uudelle kukkarolle lähti siitä, (että minulla on niin söpöä kangasta :D ) että pärjään nykyään pienemmällä kukkarolla. Uusin nimittäin ajokorttini, sillä vanha ajokorttini oli hirvittävän suuri (kyllä, olen NIIN vanha) ja ihan ratkeamispisteessä puuttuvine paloineen. Ajokortti ei mahtunut tavallisiin lompakoihin ja olenkin käyttänyt rahapussinani VIRKKUKOUKKUSEN isoa nipsukukkaroa. Nyt tein pienemmän (kehys 12 cm) pussukan, johon pankkikorttikokoinen uusi ajokorttinikin sujahtaa muiden korttien mukaan kivasti. Nähtäväksi vain jää, oliko käyttämäni pikaliima hyvää vai huonoa... sunnuntaina kun en päässyt Sinooperiin ostamaan kukkaroissa tavallisesti käyttämääni liimaa...



Lisäki tein kohta kaksi vuotta täyttävälle O-pojalle housut. Kaavana ihan paras housukaava eli Ottobren (1/2008) Jump. Lahkeisiin kuminauhat ja piiiitkä vyötäröresori, jota voi pitää kaksinkertaisena tai kokopitkänä. Koko on 104 cm 110:n lahkeilla. Moolla meni todella pitkään vastaanvanlaisena virityksenä eräät housut. Paljon liikkuvalle leikki-ikäiselle pitkä resori antaa tilaa ja housut pysyvät hyvin jalassa eivätkä lähde lerpattamaan, aluspaitakin pysyy napakasti paikoillaan.




Etupuolen lahkeen kroko ja pyllyn sininen otus ovat velourisia silityskuvioita.

Samalla kaavalla, mutta 110-senttisenä 116:n lahkeilla Neiti Moolle housut myös. Molemmissa housuissa kangas on Eurokankaan jenkkicollegea.
My Little Pony -kuva on peräisin kirppikseltä 50 sentillä ostamastani paidasta. Paita oli hyvin kulahtanut, mutta kuva oli hyvä, joten käyttöön! Tiedän jo nyt, että nämä housut tulevat olemaan suursuosikki!

Kuvan kiinnittäminen ja paikalleen applikoiminen olivat hyvin helppoa, minulla nimittäin on uusi, salainen ase! Tämä on jokaisen applikoijan unelma:
Kiinnityssuihke! Hitto vieköön, miten se nopeuttaa kiinnittämistä ja tukikankaiden kanssa ähräämistä! I LOVE IT! Ihan parhaita apuvälineitä ompeluhommissa.

Näitä housuja tehdessäni käytin vihdoin loppuun erittäin pitkäikäisen ystäväni, vanhan lapsuusaikaisen vistini. Luultavimmin pitäisi käyttää virallisesti muotoa twist, mutta ei se mitään, visti on parempi, siten se meillä lausuttiin :D Kyseessä siis oli pitkä kuminauha, jolla hypimme mitä erilaisimpia leikkejä. Juuri nyt ei vain tule mieleen mitään niistä! Aivan huippu liikuntamuoto lapsille, harrastimme ala-asteen ajan vistillä (ja hyppynarulla tietysti) kaikilla välitunneilla. Nyt monimetrinen visti on jakautunut erilaisiin käsitöihin parin vuoden ajan!

Tuleeko kellään mieleen, mitä kaikkia vistileikkejä oli? Yritin muistella ja muistan ainoastaan leikin nimeltään Kaksitoista. Yhtään en kyllä muista sitä, miten siinä piti hypätä! Hjälp! Olisi kiva opettaa omallekin lapselle viskin ilot. Tuntuu nyt hurjalta ajatella sitä, miten lapsena pystyi hyppäämään TODELLA korkealle, ei taida vanha pökkelö enää taipua ;)

17.1.2012

Angry Bird -huppari

Tämän vihaisen linnun applikoin jo aikaa sitten. Kaava on Quiara ja hupparin koko 158/164 (tai jotain sinne päin, en enää muista). Tein typeryyksissäni liian suuren hupun ja sitä piti paikkoa laittamalla nyöri. Paikallisista käsityöliikkeistä oli tietenkin loppu kaikki renkulalävet (ei mitään hajua, mikä niiden oikea nimi on :D  ), kunnes Euronkankaasta niitä vihdoin löysin.



Kangas Eurokankaan p e h m e ä ä harjattua jenkkicollegea. Koesovittajana toiminut aikuinen halusi varastaa tämän hupparin sen pehmeyden vuoksi, ajatteli sitten kuitenkin hupparia odottavaa 12-vuotiasta Angry Birds -fania ja suostui riisumaan hupparin päältään :)

Muita kuulumisia: asunnon etsiminen on hanurista, ärsyttää ja ahdistaa, kaikki hyvät maksavat liikaa tai mies ei kelpuuta niitä autotallittomuuden vuoksi. Grrrr. Siinäpä ne. Ugh, olen ärsyyntynyt.
 

10.12.2011

Pukin hommia

Jonkin verran olen ehtinyt tehdä joulupukin apurin hommia:



Raglanhihainen t-paita kitara-applikaatiolla. Tämä onnistui mielestäni tosi hyvin. Eikä mennyt kertaakaan hermotkaan :D (Ei kun tapahtui sittenkin pieni kääminpalo peitetikkikoneen kanssa; se pentele ei tikkaa tasaisesti pari senttiä ennen saumakohtaa, osaako kukaan kertoa tähän syytä?).

Paita siis on 116 cm , tulee pikkuherra Raaka-Rasselle joululahjaksi. Rasen äitinkään hermot eivät mene tämän kitaran tiluttelun tahdissa.

Myöhemmin vilautan pari paitaa, kunhan saan niihin viimeistelyt valmiiksi. En ole ihan täysin keksinyt miten viimeistelen nämä pikkumiesten paidat. Tein toiseen jo kravattia, joka on osin applikoitu kiinni ja muuten lepattaa, mutta materiaali oli ihan jostain syvältä, joten väliaikaisesti hylkäsin ajatuksen. Katsotaan nyt, mihin vielä päädyn.

Lopuksi vielä kiva vinkki, TÄÄLTÄ löydät ihania tulostettavia pakettikortteja :)

29.10.2011

Pikainen huppari

Aina ihanalla Quiara-kaavalla tehty huppari Neiti L:lle. L rakastaa tätä hupparimallia ja hänen tarpeisiinsa olen tätä kaavaa spesifioinut mm. pidentämällä hihoja ja isontamalla huppua (itse kaavan huppu on ihan naurettavan pieni muutenkin, joten se kyllä on joka kerta pakko isontaa).

Kangas on Hilcon Zalameria, hihat ja huppu Eurokankaan jenkkicollegea (sitä hyvää). Pelkäsin tästä tulevan vähän sillisalaattimainen kankaiden yhdistelyn takia, mutta kyllä tämä toimii. Ompelukerhossamme olenkin virallinen liian levottomien kangasyhdistelmien karsastaja :D




Huppuun tein Zalameriasta reunakaistaleen kokoamaan paremmin palasia yhteen. Tyttömäistä taskuakin mietin, mutta päätin jättää tällä kertaa tekemättä.

Seuraavaksi on vuorossa jouluompeluksien valmistelua. Meillä Neiti Moo on vesirokossa, joten kotipäiviä vietetään. Mieluiten ompelen ompelukerhossa, jossa seura on parasta ja ompeluRAUHA on taattu, mutta katsotaan, saanko kotosalla aikaiseksi mitään. Ompeluseurakin kun on reissussa. TUU JO TAKASIN SIELTÄ!!! MULLA OMPELOITUTTAA!!!

10.10.2011

Haalarihuokailua

Neiti Moolle ostin käytettynä Po.P:n punaisen haalarin. Kävi vain niin, että se sittenkin oli vielä liian iso täksi talveksi.


Odottakoon aikaansa.

Moo oli sitä mieltä, että pitäisi olla pinkki haalari. Marssimme Po.P:iin. Kokeilimme pinkkiä haalaria, joka oli mielestäni ihan susiruma!



Värien yhdistelmä sai näyttämään haalarin tosi huonolta. Myös hinta oli suolainen, 155 €, en ikinä maksa tuota hintaa haalarista jos sattuu kun kattoo, vaikka tiedän sen jälleenmyyntiarvon olevan hyvä. Haalarinkokeiluhoukutteluilmapallon kanssa pois kaupasta!

Seuraavaan kauppaan. Ajattelen, että Ticketin haalari sitten. Ja taas pettymys! EI! Miksi tänä vuonna on ihan ällön rumat kuosit! Tiksun kaikki kuosit rumia (no, yksiväriset ok, mutta tylsiä). Tämäkin kukkakuvioinen on mielestäni pohjaväritykseltään hyvin epäonnistunut, aivan likaisenvalkoinen.


En ollut ilahtunut Reimankaan kuositarjonnasta, mutta tämä meille sitten lähti:


Ennen meillä ei olekaan ollut Reiman Kiddo-sarjan vaatetta. Kokeillaan nyt sitten sitäkin. ReimaTeciä on käytetty kyllä tyytyväisinä. Tämän valitsin lähinnä siksi, että se oli mielestäni ihan siedettävä ja se sopi jo olemassa olevien asusteiden kanssa. Ja haalari vaikutti tosi muhkealta ja lämpimältä, tämä tärkeimpänä syynä. Tuo kauluksen karva kyllä lähtee maata kiertävälle radalle.

Tulipas negatiivinen valituspostaus :) Saimmehan kuitenkin haalarin, että pitää olla tyytyväinen. Ja viimevuotinen Ticketin takki sopii yhä -ja on lämmin- joten hätiäkös tässä. Ensi vuodeksi kyllä tiedän, minkä päähineen haluan tuolle punaiselle Po.P:lle asusteeksi, olettekos nähneet tätä:



Niin söpö Fredrikssonin lippamyssy! Tuo punaisena tänne, kiitos! Nam!

9.10.2011

Hame päiväkotikuvaan

Huomenna on päiväkodin valokuvaus. Pitihän siihen sitten tänään hame tekaista. Kaava on kirjasta Ompele kaunista lapselle. Muokattu omaan makuun sopivaksi, heh. Taitaa käydä kaikkien kaavojen kanssa niin, että menee ensin oman filtterin läpi eikä muutoksilta säästy mikään.





Kuviosametti Hilcon babycordia. Beige finecord helmassa. Kaava ohjeisti helmaan puuvillaa. No en pannut. Jämäkämpi noin, eikä helma lirmua. Rusetti on vähän prototyyppi, katsotaan mitä keksin seuraaviin. Näitähän on nimittäin kaksi lisääkin tehtynä -ilman rusettia vielä. (Joulupukin hommia.)

Sametti on siitä ihana kangas, että se kestää hyvin leikeissä. Ja mikä sen ihanampi vaate kuin se, jota saa käyttää eikä vain säästellä! Saas nähdä, kuinka possuttuna hame palaa huomenna päiväkotiretkeltään.

Muu vaatetus kuvaukseen:

6.8.2011

Kun ne vaan on niin söpöjä!

Neiti Moolla taitaa vaatteita riittää.. H&M:ssä olen suosiolla välttänyt ostelua ja yrittänyt olla JÄRKEVÄ, "onhan niitä vaatteita, odotetaan, että käy edellliset pieneksi...". Ja hyvin olen onnistunut järkevöimään läpi Lindexin, Po.P:n ym. Kunnes nyt sitten nasahti :D







 + perusleggareita kasa

KUN NE VAAN ON NIIN SÖPÖJÄ! :D
Nextiltä sentään olen osannut olla tilaamatta, monesti olen käynyt klikkailemassa ostoskoriin, mutta pumpsi on aina käynyt niin kalliiksi, että olen sitten vaan sulkenut sivun.

H&M:ltä täytyy vielä käydä kaupasta hakemassa pinkki toppaliivi ihan vaan siksi KUN MÄ HALUUUUUUN! :D Aina olen sellaisen halunnut Moolle ostaa, koskaan en ole ostanut kun olen ollut se   j ä r k e v ä, joka on ajatellut, että se on niin lyhyen ajan vaate ;)