Ompele kaunista lapselle -kirjasta otetulla kaavalla rento pyjama. Housut supernopeat tehdä ja istuivat Neiti Moolle ÄLYTTÖMÄN hyvin, niihin olen tosi tyytyväinen. Yläosa kietaisumallinen ja -yllätys, yllätys- kangas lempparisuunnittelijani Michael Millerin, kuinkas muutenkaan. Eilen kun sain sen valmiiksi niin hetihän käyttöön piti ottaa ja nyt makuuhuoneesta kuuluu jo toista yötä tuhina kengurupyjamassa. Kuvat luokattoman huonoja kun rikkinäisellä kameralla näppäsin pikaiset kuvat iltavillistä unimaidolla.
Jos innostun, leikkaan vielä muutaman noista yläosan elukoista housuihin. Jää nähtäväksi. Kun vaate on yöpuku, sallin pienen levottomuuden vaatteessa. Alunperin alaosan piti olla tätä samaa kuosia, mutta sitä ei olekaan tarpeeksi. Ajatuksissa on tehdä tuosta kankaasta vielä liivimekko.
Tuolla mainitsemallani levottomuudella tarkoitan sitä, että en pidä liian monen erilaisen kirjavan kankaan yhdistelmästä, varsinkaan ns. päivävaatteissa. Tykkään, että kivat kuosit ovat piristämässä vaatetta, eivät hyökkäämässä päälle. Kokopuku tuosta eläinkankaasta on ehdottomasti levoton, kuitenkin mielestäni yöpuvulle ihan ok.
2 kommenttia:
Ihan liian nätti yöpaidaksi!
Siis aivan ihana :)
Aivan ihana kangas. Suloinen yöpyli, näkee varmasti vallattomisa unia.
Lähetä kommentti