Tänään olen viettänyt vapaapäivää shoppaillen!
H&M:stä mukaan lähti MrsAgathalta voittamani lahjakortin voimalla Neiti Moolle vähän vaatetusta syksyä silmällä pitäen: neuletakki, kaksi poolopaitaa ja Hello Kitty -silityskuvia.
Osansa shoppailuista sai rakas aarteeni. Niin, en puhu lapsestani tai miehestäni, kyse on ompelukoneestani!
Ah, avoin kirjontapaininjalka! Helpotusta applikointiin.
Vähän suloisia Bamse-pikkareita Moolle (miksei näitä ole aikuisten koossa?!?!)
Kirjakaupassa oli ale (ahhh, olisin voinut jäädä sinne koko loppupäiväksi...)
Moo täyttää ensi kuussa kolme vuotta. Synttärikortiksi:
Taivaallisen möyhennyksen jälkeen (hierojalla piiiiiitkästä aikaa, löysin onneksi hyvän ja kivan hierojan!) kotiin Subin kautta, lekottelua kotona näiden kanssa
kunnes alkaa jättioperaatio näiden kanssa:
..ja nämä eivät ole niitä pieniä paketteja... Sain vihdoin tilattua kuvia, eihän siinä olekaan kuin viimeisen 2,5 vuoden kuvat... Ikuisuusprojekti saada kaikki albumeihin? Kyllä, sillä noitakin edeltävät kuvat odottavat albumointia... Eh, ehkä sitten eläkkeellä? Ai, unohdin, ettei meidän sukupolvi ehkä koskaan pääsekään eläkkeelle. Ihmiset, tekemään lisää lapsia! (Kerrotaan tarkennuksen vuoksi, että tuo ei kuitenkaan kuulu tämän illan projekteihini!)
10 kommenttia:
Mukava päivä siis. Subi maistuis tännekin :D
Tuo kuvien kansioihin saaminen on aina yhtä hirveä homma. Suurin osa kuvista roikkuu meillä kenkälaatikoissa kun ei saa millään aikaiseksi kansioida.
Se on sellasta flunssapäivien hommaa, mutta nyt ei edes flunssassa voi tehdä, kuopus kun syö ihan kaiken...
Aeno, en minäkään jaksanut aloittaa The Urakkaa. Pitäisi ensin ryhmitellä aikajärjestykseen ja... njääääää... Se täytyy tehdä silloin kun on sellainen fiilis ja haluttaa pipertää kuvien kanssa. Nyt keskityn tuijottamaan suu auki telkkaria ja olemaan ajattelematta mitään :)
Vaikuttaa tosiaan ihanalta päivältä!
Hei noita pooloja mä oon miettinyt. Niissähän ei ole mitään nappeja niskassa tms? Miten ne menee pään läpi? Menikö ne neiti Moolle jo 1-vuotiaana? Siis kun meillä tuottaa usein ongelmia jo nuo perusnappipaidat... Mut oishan nuo poolot niin hyviä talvella ja ihania liivimekkojen alla!
Aivan ihastuttava synttärikortti! Oliko jostain isommasta ketjusta? (eli oiskohan myös täällä mahdollista löytyä...)
Subin steak&cheese kuuluu niihin harvoihin ruokiin nakkikeiton ja kaalilaatikon lisäksi jotka mulle tällä hetkellä uppoaa ilman mitään ongelmia. Hyvin kaukana mun normaaliruokavaliosta, mut onneks niitä on sentään helposti saatavilla =)
Tuhat loistavaa aurinkoa on mahtava kirja. Hyvä löytö siis!
Petuli, meillä ei ole koskaan ennen ollut pooloja (eiku on sittenkin ollut yksi Espritin), joten ei oo kokemusra noista H&M:n pooloista käytössä vielä. Minusta niissä vaikutti olevan iso kaulus. Näkee sitten kun aletaan hinkkaamaan Moolle päälle :D. Nuo poolot on aika ohuita ja niitä oli 2 in 1, maksoi noin 12 euroa setti. Ja itsekin ajattelin just liivarien ja lyhythihaisten mekkojen alle :) Palaan myöhemmin käyttäjäkokemusten kanssa asiaan!
Kortteja oli useampia ja tooooosi ihania ne kaikki, olisi haluttanut kaikki kerätä mukaan. Ja kyllä, löytyy myös teiltä, Suomalaisesta ostin :)
Tsemppiä kuvotukseen, se on kyllä ihan hanurista. Onneksi se palkinto on niin ihana kaikkien "kärsimysten" jälkeen :)
Tää voi muuten Petuli vaikuttaa todella typerältä kysymykseltä, mutta kuinka vedät E:lle paidat päälle jos perusnappipaidatkin jäkittävät? Parhaiten lapsen pää menee kapeasta kohdasta läpi takaraivo edellä, kokeile seuraavan kerran siis niin, että vedätkin paidan päälle vähän takaapäin koukaten. Se on vähän kuten pään matka synnytyskanavassa ;) Jos vetää suoraan ylhäältä päin paidan, se on huomattavasti suurempi ympyrän halkaisija kuin takaraivon kautta mentäessä (t: kätilö) :)
Ja vielä lisää ympärystä saa siihen päähen lisää, jos yrittää nykästä sen vähän niinku etukautta, eli otsan tai "eturaivon" kautta.
(t: toinen kätilö)
Hih, meidän pitää alkaa harjoittelemaan tuota pukemista uudestaan kätilöiden vinkeillä ;D
Joo, siis kyllähän ne hiljaisena hetkenä toki sujahtaa päälle. E:llä vaan on yleensä pukiessa aina hurja touhuaminen päällä jolloin se pää pyörii väkkäränä sinne sun tänne, joten se sihtaaminen mistä suunnasta vaan on hieman hankalaa. Onhan tää vähän noloa että tekniikka on vieläkin hakusessa, mut näin meillä :) (ja se pää oli synnytyksessäkin väärin kenollaan...)
Hyvä täsmennys, Hansu ;)
Petuli, E:n pää kulkee omia polkujaan :). Joissain lasten paidoissa on kyllä ihan hullun tiukat pääntiet! Moolla on isohko kupoli, joten jännityksellä odotan minäkin noitten poolojen tulemista pesusta :D Ammatinvalinnasta on kyllä ollut pukemisessa yllättävä apu, heh.
Jees, virkkuun opetteluko on kartalla? Soita sitte mulle jos (kun) menee hermo niin pääsen neuvomaan (nii menee hermo sitte varmasti)!
Niin, mullahan on kaikki kuvat vuodesta 1999 alkaen albumoimatta. Hääkuvat on vaan siltä väliltä ihme kyllä lähes kokonaan kansissa. Että ei tuo sinun tilanne niin paha ole! Mie luulen, että en juurikaan varmaan enää tulosta perinteisiä valokuvia vaan menevät valokuvakirjoiksi. Niitä on nimittäin hyviäkin tulostusfirmoja :)
t. B. Wisser
PS. Mieän valtavakuuppaisella neitillä ei ole KOSKAAN onnistanu poolojen kans, ei mahu niin ei mahu... Moon pää ei kyllä oo niin iso :)
Lähetä kommentti