Paluu töihin

Vähän jännittää. Vajaan kolmen viikon päästä menen töihin. Osaanko enää mitään? Ja miten Neiti Moo pärjää kotona sairaslomalla olevan isin kanssa? Ja pystyykö isi hoitamaan Moota leikkauksensa jälkeen? KÄÄK! 

Sinänsä töissä ollessa minulla on aina kohtuullisen smoothy olo, kaikki ongelmat kyllä yleensä selviävät ja kysyvä ei tieltä eksy. Jännittää silti. On myös ihan uusi paikka kyseessä eikä se työnkuva ole minun omaa erikoisalaani vastaavaa. Koulutukseni kyllä valmistaa kohtaamaan vaikka ja mitä, että minun PITÄISI tietää ja PITÄISI osata myös tämän suuntauksen hommia jotenkin. Noo... noooorjalaisneule... kohtahan se nähdään!

Kuvittelen, että minulla on kohtuullisen hyvä ongelmanratkaisukyky, sellaisen kanssa pärjää aika monessa paikkaa. Saahan sitä tietysti kuvitella! Kuvittelenhan olevani myös ihana ja viksu ja mitä vielä... saa pudottaa maanpinnalle (tuo siis tarkoitti sitä, että jumaliste turpa kiinni jos oot eri mieltä ja vapaasti saa kehua ja suitsuttaa jos ja KUN on samaa mieltä).

No se työ, se on AH! päivätyö. Siinäpä olikin suunnilleen kriteerini tämän työn hankkiessani. Olisin halunnut kyllä sitä omaa alaani, mutta se ei nyt ollut mahdollista, joten tätä kokeillaan sitten. Yritän, yritän, yritän avoimin mielin mennä ja ottaa vastaan tulevan.

Mietinköhän päivät siellä töissä sitten, että mitä Moo ja isinsä tekevät kotona? Ja kun kotiin pääsen 15.30 niin onko Moo yhä yöpaidassa hillumassa? Luotan kyllä tuohon mieheeni, että saa ruokittua lapsen ja leikkii ja pitää seuraa hänelle, mutta toivon, että yrittäisi olla sillä tavoin aktiivinen lapsen kanssa, että olisivat pihalla ja leikkisivät muitten lasten kanssa myös. Etteivät kotona sisällä istua tössöttäisi koko kesää... Kuvittelenko äitinä olevani ehdottoman paras hoitaja lapselleni? Kuvittelen.