Juttelin tässä eräänä päivänä ystäväni kanssa ja sanoin hänelle, että mielestäni on olemassa myös inhottavia lapsia. Että joistakin lapsista ei vain pidä, eikä ole pakko pitää. Puhdasta henkilökemiaa, kuten aikuistenkin kanssa. Ystäväni sanoi minun täräyttäneen suoraan tabua päin. Eihän kaikista aikuisistakaan tarvitse pitää, miksi muka pitäisi pitää kaikista lapsista vain siksi, että he ovat lapsia? Aikuisen ihmisen aihioita ne lapsetkin ovat. Tottakai monen lapsen kanssa ottaa aikansa tutustua, lapsi saattaa olla ujoutensa tai jonkin muun syyn takia vetäytyvä eikä halua ottaa heti kontaktia vieraaseen aikuiseen (mikä on mielestäni erittäin fiksua). Sitä siis en tarkoita tällä henkilökemian puuttumisella, että jos lapsi on hiljainen tai ujo ja kontaktin ottaminen häneen on haasteellista eikä yhteyttä synny heti. Tarkoitan sitä, että lapsen silmien takaa välittyy häijy ja paskamainen kakara, josta ei vaan pidä ja johon ei kiinnosta ottaa kontaktia ollenkaan. Tai pahimmassa tapauksessa joutuu vielä suojelemaan omaa lasta tältä paskamaisen lapsen seuralta (tähän en ole ainakaan vielä itse törmännyt, mutta kuullut kaverin lapsen inhottavista "kavereista").
Mielestäni on yltiöpositiivista ja epärealistista -ja kyllä, myös ihanan idealistista- ajatella kaikkia tapaamiaan uusia tuttavuuksia siltä pohjalta, että kaikki ihmiset ovat kivoja ja että kaikkien kanssa synkkaa. Sehän olisi kaunis ideaali että näin olisi. Mutta ei ole. Kaikista ei vaan pidä. Miksi sitten ei saa vaan rauhassa olla pitämättä? Onko niitä ihmisiä, jotka pitävät kaikista tapaamistaan ihmisistä? Onko tällainen ihminen über-ihminen, jonka valaistumisen tasoon me muut matoset vielä pyrimme?
Minusta on hienoa, että pyrkii näkemään asioissa hyvää. Vaikka olisi paskamainenkin asia, että pystyisi poimimaan jotain positiivista siitä. Sen myönnän, että itse en siihen pysty. Jos jokin asia on aivan erittäin, erittäin perseestä ja tunteeni kuohuvat asian takia, minun on mahdotonta alkaa hyvännäkijäksi. Jos asia on perseestä, muttei sieltä syvimmästä sopukasta kuitenkaan, pystyn yleensä lohkaisemaan asiasta jonkinlaisen ironisen kommentin.
Toivon kaikkien vaikutuspiiriini tulevien henkilöiden olevan kivoja. Välissä joutuu pettymään. Yleensä ei. Jotkut ovat varsin kivoja, mutteivät yhtään kiinnostavia sitten sen kauempaa. Paljonhan siinä on omasta itsestäkin kiinni, millaisena toinen ihminen sitten itselle näyttäytyy. Kerron esimerkin. Jono tympeän oloisen (ja minusta vähän pelottavan) miespuolisen asiakaspalvelijan luo. Kaikki jonossa totisia ja hiljaisia. Itselläni myös ilmeetön ilme. Siinä jonossa ajattelen, että olen asiakaspalvelijalle tosi kiva, kun kaikki vaan jörmöttää. Vuoroni tulee, esitän asiani iloisesti ja olen kontaktihakuinen, jopa sutkaisen (typerään tapaani jonkin typerän) läpänkin asioinnin aiheesta. Mitä tekee asiakaspalvelija? No jörmöttää ja mutisee jotain vastaukseksi ja hoitaa asian. Minulla vituttaa. Olisi pitänyt rauhassa jörmöttää itsekin.
Lopuksi vielä sanon, että minulla on aivan järkyttävän ihania ystäviä, jotka ymmärtävät typeriä juttujani! Ääliömäistä sarkasmiani. Kuivia lohkaisujani. Alapääjuttujani. Typeriä, kyseenalaistavia salaliittoteorioitani. Ärsyttävää, nokittelevaa luonnettani. Liian suoria kommenttejani. MITEN TE OLETTE NIIN IHANIA JA KIVOJA! OLKAA AINA! Aivan parhaita <3
4 kommenttia:
Täyttä asiaa. Täytyy myöntää, etten pidä pikkulapsista, varsinkaan vauvoista. Tai no noin 80 %:sta lapsista. Loput ovat taas niin hurmaavia, että tekisi mieli rutistella niitä sylissä. Koululaiset ovat taas toinen juttu: täytyyhän niistä pitää ihan ammattinsakin puolesta.
Ehdottoman hyvää tekstiä, taas kerran. Se on vaan niin ihana kun sie sanot just eikä melkeen. Itse vielä haen tuota rohkeutta.
Mutta asiaan, esim. se että monet sanovat kaikkien lasten olevan ihania ja söpöjä oikeita hellanterttusia, niin ei kyllä pidä paikkaansa. Itse toki äitinä pidän lapsista, mutten läheskään osaa kaikkia lapsia aktivoida ja ottaa tuosta noin vaan syliin. Ja näin ulkonäkökeskeisenä aikana-ja ihmisenäkin valitettavasti, kaikki lapset vaan ei ole söpösiä. Enkä jaksa älyttömiin leperrellä menemään muiden lapsukaisille. Ehkä en osaa, olenhan ihminen kaikkine puutteine ja osineen. Mutta jatka sie ehottomasti tuota linjaasi, me like!
Itse pidän vauvoista. Niissä on jotain mystistä. Ne tietää jotain enemmän kuin me muut, mutteivät kerro. Ja kohta unohtavat tämän salaperäisen viisauden kasvaessaan. Kaikessa heikkoudessaan ja hauraudessaan vauvat ovat uskomattoman sitkeitä sissejä!
Juu, ja kaikki lapset eivät ole söpöjä, eivätkä kaikki vauvat kauniita. Hedu, minun mielestä ei ainakaan kannata alkaa leperrellä jos se ei ole luontevaa itselle. Kyllähän se paistaakin, jos ihminen yrittää väkisin reagoida tai toimia kuten "pitäisi" tai odotetaan tietyssä tilanteessa. En näkisi Hedu sitä puutteena, kuten kirjoitit. Vai tarkoititko sitä?
Mulla oli ennen omaa lasta semmoinen "lapset aistivat, että olen saatanan kätyri ja eivät siksi pidä minusta"-aavistus, eli juuri sellainen että en tullut toimeen lapsien kanssa. Pelko, tai mitä olikaan, oli molemminpuolista. Mieheni siskontyttökin sanoi ensitapaamisellamme minulle ensimmäisenä "sinä haiset pahalle".
t. Hanna
Lähetä kommentti