10.10.2011

Haalarihuokailua

Neiti Moolle ostin käytettynä Po.P:n punaisen haalarin. Kävi vain niin, että se sittenkin oli vielä liian iso täksi talveksi.


Odottakoon aikaansa.

Moo oli sitä mieltä, että pitäisi olla pinkki haalari. Marssimme Po.P:iin. Kokeilimme pinkkiä haalaria, joka oli mielestäni ihan susiruma!



Värien yhdistelmä sai näyttämään haalarin tosi huonolta. Myös hinta oli suolainen, 155 €, en ikinä maksa tuota hintaa haalarista jos sattuu kun kattoo, vaikka tiedän sen jälleenmyyntiarvon olevan hyvä. Haalarinkokeiluhoukutteluilmapallon kanssa pois kaupasta!

Seuraavaan kauppaan. Ajattelen, että Ticketin haalari sitten. Ja taas pettymys! EI! Miksi tänä vuonna on ihan ällön rumat kuosit! Tiksun kaikki kuosit rumia (no, yksiväriset ok, mutta tylsiä). Tämäkin kukkakuvioinen on mielestäni pohjaväritykseltään hyvin epäonnistunut, aivan likaisenvalkoinen.


En ollut ilahtunut Reimankaan kuositarjonnasta, mutta tämä meille sitten lähti:


Ennen meillä ei olekaan ollut Reiman Kiddo-sarjan vaatetta. Kokeillaan nyt sitten sitäkin. ReimaTeciä on käytetty kyllä tyytyväisinä. Tämän valitsin lähinnä siksi, että se oli mielestäni ihan siedettävä ja se sopi jo olemassa olevien asusteiden kanssa. Ja haalari vaikutti tosi muhkealta ja lämpimältä, tämä tärkeimpänä syynä. Tuo kauluksen karva kyllä lähtee maata kiertävälle radalle.

Tulipas negatiivinen valituspostaus :) Saimmehan kuitenkin haalarin, että pitää olla tyytyväinen. Ja viimevuotinen Ticketin takki sopii yhä -ja on lämmin- joten hätiäkös tässä. Ensi vuodeksi kyllä tiedän, minkä päähineen haluan tuolle punaiselle Po.P:lle asusteeksi, olettekos nähneet tätä:



Niin söpö Fredrikssonin lippamyssy! Tuo punaisena tänne, kiitos! Nam!

3 kommenttia:

Hedu kirjoitti...

Oi kuule, meillä myös haalarin etsintä menossa, edelleen. Pikkuherra periikin isonveljen talvikuteet (todennäköisesti, jollen nyt keikkaile niin maan vimmatusti ja kerää enempi rahaa shoppailuun ;)!) mutta isoveli onkin tosissaan pukua vailla. Ja todellakin, puvut ovat olleet aikas rumia kuoseiltaan, ei kyllä yhtään mun makuun tai sitten niitä tosi tylsiä. Noh, täytyy vielä onneaan yrittää ja pitää silmät apposen avoinna, josko sieltä edes joku kohtalainen vastaan tulisi.

Ja juu, aikas suloselta tuo myssykkä näyttää, voisin se omaan päähäni laittaa =)!

Nimelda kirjoitti...

Ajatella, tärkeintähän olisi, että puku olisi lapselle lämmin ja hyvä päällä, silti me ruikutetaan siitä, että kuosit ei natsaa äitien makuun :) Onko meidän äidit aikoinaan kitisseet haalarien kuoseista, vai onko meille vaatteet valittu niistä kahdesta vaihtoehdosta, joita kaupassa sattui olemaan? ;)

Ja eiköhän sieltä joku siedettävä vaihtoehto löydy J:llekin :) Oletko verkkokauppoja katsellut? Elloksella taisi olla/on meneillään -40% (tai jotain sinne päin) alennus, sielläkinhän on Ticketiä muun muassa.

Hedu kirjoitti...

No sanos muuta, ei pitäisi niin turhan nipoksi käydä. Kyllä tuolta jostain se puku löytyy, uskon niin, aina on löytynyt. Ja nykyjään tuo herra osaa jo itsekin mieltymystään ilmaista, ehkä kuuntelen sitä enemmän tällä erää. Tärkeintä tosiaan että ois lämmin ja mukava liikkua. Ellosta mä kans mietin, joten ehkäpä suuntaan nettikaupoille =)!