25.2.2012

Vois islandis!

Harvoin tulee sellainen televisio-ohjelma eteen, jota oikein odottaa alkavaksi! Mukavaa, että saan sellaista ohjelmaa seurata tällä haavaa, sillä Voice of Finland on totaalisen ässä ohjelmaksi. Huom! Lausutaan [vois islandis] by Neiti Moo :)

En ole vuosiin jaksanut katsoa Idolsin kaltaisia ohjelmia. Viime viikolla katsoin jakson juurikin Idolsia ja voi miten keskenkasvuisia pikku artistinalkuja siellä olikaan. Sinänsä lutuista, mutta nöy nöy nöy! En aio katsoa enempää. Voice on Finlandin artistit ovat niin tajuttoman hyviä jo lähtökohtaisesti, että on ilo korvalle ja silmälle katsoa tätä hyvänmielen ohjelmaa, jonka funktio ei ole 
a) tuottaa itselle myötähäpeää
b) tuottaa ylemmyydentunnetta siitä, että on itse tajunnut pysyä kotona eikä ole lähtenyt nolaamaan itseään kainalopierumaisella esiintymisellä 
c) päästää ääneen pullistelevat tuomarit.

Tuomareista puheen ollen, Elastinen on ollut hyvin positiivinen ylläri Voice on Finlandissa. 




Jotenkin hirvittävän sööttiä se, miten hän on niin liekeissä esiintyjistä! Kasvoilta paistaa innostus ja ihailu. Kerrassaan mahtava tyyppi. Aiemmin hänestä välittyvä julkisuuskuva oli mielestäni sellainen räpäyttäjä-pullistelija, nyt näyttäytyy silmissäni varsin symppiksenä hemmona (okei, kukaan ei käytä nykyään sanaa 'hemmo', mikä mulla on?). Olen jopa alkanut lämmetä jollakin asteella myös Lauri Tähkälle (nyt on piru merrassa...).

En katso nykyään yhtä paljon telkkaria kuin joskus aiemmin. Osansa varmasti tietokoneella. Aloin miettimään ohjelmia menneisyydessä, jotka olivat jonkinlaisella pakko katsoa -listalla. Tuli mieleen Pako, varsinkin tuotantokaudet 1 ja 2 (aaaaah Michael Scofield... nam). 




Vielä kauempaa pompsahti mieleen Paluu Eedeniin. 




Siinä sarjassa oli jännitystä. Joskus tämän vuosituhannen puolella näin ko. sarjasta pätkän ja eihän siinä nykypäivään ollut mitään iloa. Tuossa sarjassa lienee minua viehätti se kostoon teema; kovia kokenut ja kaaaaaameaa vääryyttä kärsinyt nousee sonnasta ja it's payback time, babe! Samaan koston janoamiseen päästää Sidney Sheldonin kirjassa Jos huominen tulee. 




Tästäkin kirjasta on tehty minisarja (löytyy DVD-hyllystä, hih). Minä vaan rakastan koston makua huulilla :D Joten, DON'T MESS WITH ME, PUNK!

1 kommentti:

Johku kirjoitti...

Voice of Finlandissa oli loistava myös se sokea heviäijä! Jotenki hänestä paistoi loistava elämänasenne "vammasta" huolimatta. Sais monet turhan valittajat ottaa mallia. Elastinen on kyllä ihq!