Oma tyhmyys maailman asoiden tolasta paljastuu (viimeistään) sitten, kun hankkii lapsia. Kaikenlaisia uskomuksia minullakin on asioista ollut. Esimerkiksi My Little Ponyt. Kun ne sairastuvat, kuvittelen niiden menevän eläinsairaalaan. Asia ei kuitenkaan ole näin. Ponit korjataan sahalla. Sitä, miksi näin on, en tiedä. Pakko minun silti on tähän uskoa, sillä kolmevuotias on hyvin varma asiastaan, enkä keksi mitään järkevää perustelua sillekään, miksi ne kaakit nyt pitäisi sinne eläinsairaalaan raahata! Tuleehan se tietysti halvemmaksikin korjata sahalla ja ruuvimeisselillä sairastunut poni. Liekö pientä kirurgin vikaa neidissä, kun minunkin polveni pääsi sahakäsittelyyn. En edes tiennyt polvessa vikaa olevan. Mutta vähänpä muutenkaan mistään mitään tiedän, sen olen huomannut.
Suosittelen kaikille lasten hankkimista! Tosin, suosittelevathan ihmiset huumeidenkäyttöäkin, (jaa, varmaan lähinnä niitä myyvät henkilöt...) tai Kim Jong ilin vallassaoloa (no, Rakas Johtaja itse ainakin). Lapset tuovat elämään järjestyksen (olet itse kaikessa viimeinen ja jos et pidä kylmästä ruoasta, kannattaa opetella pitämään) ja merkityksen (olet palvelija, piste). Lapsensaannin myötä suhteellisuudentajusi kokee huiman muokkausprosessin (oma p*skana oleva olkapääsi kestääkin -kappas vain!- 15 kiloisen rimpuilevan säkin kantamisen, kun säkki/lapsi saa hätätiladraamakohtauksen keskellä Prismaa pikkusormen pipistä).
Jotenkin se on hirveän suloista seurata, kun lapsi touhuaa omiaan. Nyt 3,5-vuotiaana leikit ovat vain monipuolistuneet ja niitä seuratessa näkee myös sen, miten itse hoitaa lastaan. Moolle tärkeitä leikkejä ovat nukkeleikit. Hän hoitaa monia vauvojaan ja kutsuu itseään vauvojensa äidiksi. Vauvat hän laittaa nukkumaan samalla tapaa, kuin me laitamme Moon nukkumaan. On tosi liikuttavaa, kun Moo nukuttaa vauvaansa silittäen ja sanoen pehmeästi "Nuku vain, äiti on tässä, ei ole mitään hätää."
Logiikka siihen, millä perustein Moo on vauvojaan nimennyt, ei ole minulle valjennut. Nukkevauvojen nimiä on mm. Mauva, Hello Kitty ja Ankka. Logiikasta viis, mistäpä minä muutenkaan mitään tiedän.
2 kommenttia:
Meiän aikuisten logiikka versus lasten, joo, ei tulla ehkä samalla levelillä koskaan tapaamaan, mutta hauskaa se on. Mahtava seurata lapsen kehitystä, kasvua ja sitä kuinka tarkkaavaisesti, huomaamattakin lapsoset imevät itseensä tietoa, sanoja, taitoja. Välillä on naurussa pitelemistä kun toinen tosissaan selittelee itse miettimiään juttujaan ja toisinaan on ihan hämmentynyt siitä kuinka älykkäästi lapsi on jotain keksinyt.
Äidin puheet lasten logiikalla tulkittuna
1-vuotias poika, äiti sanoo ei. Tulkinta: Hymyile leveästi ja kiihdytä vauhtia. 11-vuotias poika, äiti käskee tyhjentämään tiskikoneen: Katoa paikalta mahdollisimman vähä-äänisesti ja pelaa Xboxilla. Sama 11-vuotiaalle tytölle: Saa itkuparkuraivari ja marttyyrikohtaus kiljuen "miks aina minä, miksei pojat tee mitään?!?!?!" ja ryntää lopuksi ulisten huoneeseesi ovenkarmit armoa huutaen...
Lasten kasvaminen on suuri ilo :D
Lähetä kommentti