Blogini täyttää vuoden. Sen kunniaksi järjestän arvonnan, kuten monissa muissakin blogeissa on tavannut olla.
Blogin perustin alunperin jakaakseni kavereiden kanssa tyhjänpäiväistä jauhantaani. Matkan varrella mukaan on tullut uusia tuttavuuksia, joiden blogeja luen mielenkiinnolla ja jotka jaksavat ilahduttaa kukin omalla tyylillään. En tiedä kuinka paljon minulla on lukijoita, lukijapaneelissa heitä on näkyvänä 19 kappaletta. Mukavaa, että "tuntemattomia" ihmisiä kiinnostaa juttuni.
Minulla on sen verran vähän lukijoita (ja he ovat kaikki niin kivoja), että en ole kokenut blogimaailmassa paskamaista kommentointia, jota joissakin seuraamissani blogeissa valitettavasti on jouduttu sietämään. Siinä mielessä en kaipaakaan massiivista lukijaleegiota typerille jutuilleni.
Usein arvonnat liittyvät siihen, että halutaan lisää lukijoita itselle ja pyydetään arvontaporkkanan avulla ihmisiä jakamaan tietoisuutta blogin olemassaolosta. No, tässä arvonnassa ei ole sitä painetta, nimittäin tässä ovat arvonnan säännöt:
- kaikki saavat osallistua sillä rajoituksella, että postitan palkinnon vain Suomeen
- kaikki saavat yhden arvan, ei lisäarpoja lukijapaneelissa olemisesta tai siihen liittymisestä tai arvonnan linkittämisestä, sillä tarkoituksena on nyt lukijoiden kesken arpoa, ei mainostaa blogia
- arvan saa kommentoimalla tähän postaukseen jotain kivaa, mukavaa olisi, jos kertoisit jotain itsestäsi. Huom! Ei pakollista.
- anonyymit saavat ilmoittaa itsestään nimikirjaimet tai keksiä nimimerkin
- arvonta tapahtuu (heh, jos muistan) blogin yksivuotispäivänä 16.2.2011
- palkintona on tekemäni pussukka, voittaja voi valita seuraavista kuoseista:
Pahoittelen pikaisesti otettuja kuvia, sävyt eivät kyllä aivan kohdillaan ole. Voi siis valita yhden kankaan noista, itse valitsen vuorikankaan ja vetskarin pussiin.
Kankaat järjestyksessä:
Marimekko, Piiraisen omenakangas
Robert Kaufman, Metro Market (omenakangas)
Michael Millerin keltainen eläinkangas (en muista nimeä)
Alexander Henryn Kokeshi Dolls
Cosmo Textilen punainen Mademoiselle
Michae Millerin pinkki Send in the Crowns
Robert Kaufmanin pöllökangas On A Whim II
Marimekon vihreä Tantsu
Arvon voittajan varmaankin sillä menetelmällä jota moni muukin on käyttänyt, eli random.org.
15 kommenttia:
Ihania kankaita! Osallistun ehdottomasti! Jos voittaisin, haluaisin Madmoiselle-kangas-pussukan.
Itsestäni sen varran, että olen bloggaillut melko pitkään, ensin Vauvalla, sitten Bloggerissa ja nautin siitä suunnattomasti. 4 lasta, opiskelut, yhdistystoiminta, jumpat, avantouinti ym. haarrastelu saavat aikanai kulumaan erittäin rattoisasti=)
Tän arvonnan mä haluan ehdottomasti voittaa =) (eli ei toivookaan...) Mut jos nyt niin onnellisesti kävis, niin kankaan taidat jo tietää ;D
Hyvä 1v, tästä on kiva jatkaa :)
Terve!
Olen lukenut ja lukijaksikin (mielestäni) ilmoittautunut, mutta jostain syystä taas Google on mua dissannut tai sitten olen itse jotain mokannut... Blogiisi olen jokunen aika sitten kommenttien kautta löytänyt.
Ihania kankaita. Osallistun arvontaan ja jos onni kohdalleni osuisi, pussukan Robert Kaufmanin pöllökangkaasta haluaisin. :o)
Nyt sinulla on 20 virallista lukijaa. :o)
No tottakai mukana :D
Jos onni käy, niin
Valitsisin tuosta metro market kankaasta ihan itselleni pussukan.
Ei siis mielikuvaa mist sivuillesi eksyn, jonkun toisen blogin kautta muistaakseni. Joka postaus on tullut luettua :)
itsestä jotain.. hmmm, meil ois haaveissa (jos talo löytyy) niin syksyyn mennes muuttaa (takas) ouluun :D
Onnea 1-vuotiaalle! :) Voi mitä kankaita, noistako pitäisi muka valita... Michael Millerin omput?
Minusta. Hmm. Neljä lasta, neljäs ammatti opiskeltuna, blogista löytyy tekosia.
Hei! Olen löytänyt blogisi jonkun toisen blogin suosikkilistan kautta. Olen itse (ammatiltanikin) käsityöläinen, mutta tällä hetkellä en aktiivisesti enää tee juurikaan mitään, sillä aikani menee pienen tyttövauvan hoitoon. Kiva kuitenkin selailla muiden tekemisiä -jospa se innostus omiin juttuihin löytyisi tätä kautta.
Mikäli voitan arvonnan, niin valitsen Cosmo Textilen punainen Mademoiselle -kankaan.
-Ti-
Mukana arvonnassa ja aion voittaa pussukan mademoiselle kankaalla.
Mukana arvonnassa ja pussukka joko ompuista tai kruunuista :-).
Itsestä: insinööri jolla kaksi lasta, mies, talo ja huone varattuna ompeluun :-).
Ai hitsit, tässä piti itsestäkin jotakin kertoa. No tää varmaan kertoo sen, että hajamielisyys on tällä hetkellä jatkuvana riesana. Luen, ymmärrän, en muista ;) Muuten luotan, että tiiät musta jo aika paljon :)
Mitä! Dissaamista! Etkö muka postita mulle, KUN voitan sen pussukan??? No piä sitte itelläs, tulen hakemaan :)
Nimelda tuntee minut jo IRL, mutta muille voin kertoa että nimimerkkini on todella osuva.
t. B(esser) Wisser.
Oih, jos mie voittaisin niin kankaaksi halajaisin tuon: Cosmo Textilen punainen Mademoiselle! Se on aivan syötävä.
Jaa, että jotain itsestäni...aika hyvin jo musta taidat tietää, siis että olen tällänen hyväntuulinen tillitalliainen, joka unelmoi siivet selässään, mutta pitää jalat maanpinnalla juurevasti kuitenkin =)! Ja sinun blogisi on kerrassaan ihastuttava, me like!
Marimekon Tantsu on eniten minun makuun. :)
Jaa, mitä itsestäni... täytän tänään pyöreitä vuosia! Olen käynyt lukion, valmistun ensi vuonna artesaaniksi (sisustustekstiilien suunnittelu linjalta) ja pidän blogian omista kätöseni jäljistä yms.
Mademoisellea mulle :)
Jaa'a, mitäs kertoisin... Väsyttää aivan pirusti just nyt, mutta silti en aio mennä nukkumaan ennen kahtatoista :D
Voin kertoa toisenkin asian... Haaveilen omasta kangas/vaate/tilpehöörikaupasta. Mutta shh... se on salaisuus ;)
Miä TAHDON mun Marimekon omppukassille kaveriksi tollasesta toisen näkösestä omppukankaasta tehdyn pussukan. Voin tulla myös hakemaan sen ihan itse, ei tarvitse postittaa :) Tai sitten sen voi postittaa kesäkuussa mulle, se käy myös.
Ittestäni: olen jättäny aivoni lomalle. a) Unohdin postittaa kortit, koska jätin osoitteet kotia, enkä muistanut kelle kaikille niitä pitäisi laittaa. b) Löysin kyllä työavaimet ensimmäisellä yrityksellä ja muistin salasanani, mutta en jumankeuta löytäny kotiavaimiani pitkällisenkään etsimisen jälkeen. Onneksi systeri tiesi, minne ne oli laittanu vaikka kielsin niitä sinne jättäneeni.
p.s. tuutteko te tänne vai tuunko mä sinne keväällä?
Voitan pöllökankaasta tehdyn pussukan!
Lähetä kommentti